Kuvia meiningeistä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina pyöräilin äitilään hoitamaan mehiläisiä. Äiti ei ollut kotona, mehiläiset oli. Toivoin pääseväni kirjoittamaan räjähdysmäisestä väestönkasvusta ja hillittömästä tilantarpeesta, mut toivoin liikaa. Kuningatar sentään löytyi, ja sitä sikiöintiä, mut ollaan selkeesti muutama viikko myöhässä kehityksessä keväisen katoamistempun jäljiltä.

Tyhjä kehä, jossa on mehiläisvahapohjuke...

...jonka mehiläiset sit rakentaa ja täyttää parhaimmakseen näkemällään tavalla, hunajalla ja siitepölyllä tai munilla. Kehän alalaidassa peitettyä munintaa.

Siellä niitä on! Vauvamehiläisiä! Siis noi toukanlöllykät kennojen pohjilla.

Ja sitä hunajaa. Tää hunaja on vielä liian tuoretta hoitajalle varastoitavaksi - mehiläiset peittää hunajan vasta kun siitä on haihtunut tarpeeksi kosteutta, jotta se säilyisi talven yli. Peittohunajan kerää sit hoituri. (Ja vaihtaa sokeriliemeen! Mikä petos! Mut näin tää nyt vaan menee.)

Vaaleanvihreä langstroth eli toi isoin lodju on mehiläisten varsinainen pesä, jossa valtaosa sikiöinnistä tapahtuu. Ylemmissä kuvissa on avattuna pienempi ylälaatikko, jonne kuningatar myös pääsee. Lähinnä se on kuitenkin hunajaa varten.