Leffaffaa, kliffaffaa

Markus Imhoof 2012: More than honey

Olipa hyvä elokuva. Ja tunteisiinvetoava, ainakin noin hyönteisdokumentiksi. Ei pelkkää hunajaa on dokumentti mehiläisistä, niiden roolista hunajantuottajina ja pölyttäjinä sekä mehiläisen ja ihmisen välisestä suhteesta. Puolitoistatuntisessa dokkarissa on uskomattoman paljon asiaa - leffasta saa yhtä paljon tietoa kuin työväenopistolla muutaman luennon sarjasta. On emonkasvatusta, mehiläistauteja ja niiden hoitoa, mehiläistanssia ja hunajanpakkausta.

Leffassa esitelty alppipappa on mitä sympaattisin, eikä turbohoitava jenkkikään nyt ihan läpimädältä vaikuta. Ehkä syynä on se, että vaikka kuinka silmissä pyörisi vaan dollarinkuvat, on mehiläishoito kuitenkin aina työtä elävien olentojen kanssa. Dokkari ei ennusta synkkää ja pikaista maailmanloppua, vaan varoittaa maltillisemmin. Kannattaa mennä katsomaan.

Hoitorintamalla on ollut hiljaista, nyt säiden lämmittyä on ollut tarkoitus mennä tarkastamaan espoolaispesän sikiötilanne muttei vaan oo ollut aikaa. Viimeistään vappuna sit. Vapuksi laitettiin tulemaan simaa, johon upotettiin melkein kaikki jäljellä oleva viimevuotinen hunaja.


Jämähunajavappusima

500g fariinisokeri
300g hunaja
5l vesi
3 pientä luomusitruunaa
nokare hiivaa
rusinoita

Kuori sitruunoista keltainen osa sankoon, kuori valkea nila pois ja pilko hedelmäliha kuorten kaveriksi. Lisää myös sokeri. Kuumenna puolet vedestä, kaada sankoon ja anna sokerin sulaa. Lisää loput vedet ja hunaja, tarkista ettei sima ole liian kuumaa (kädenlämpöinen tai hieman lämpimämpi ois ok), sekoita joukkoon hiiva ja jätä pöydälle käymään yön yli. Pullota aamulla ja anna valmistua kylmässä. Menee viitisen päivää. Jos simanpano jää viime tinkaan, voi simaa käyttää hieman pidempään lämpimässä jolloin se valmistuu kylmässä nopeammin.
Älä unohda lisätä pulloihin rusinoita!

Kevään ensimmäiset..

Reippaina käymme rekkain alle

kun se tuntuu niin ihanalle 

...eli miten käy kun aattelee pärjäävänsä ilman pitkävartisia saappaita. Eikä viiti laittaa lahkeiden vetoketjuja kunnolla kiinni. Kuvassa turvotuskerrointa pari päivää pesälläolon jälkeen. 

Mehiläiset syö hyvin eikä nälkäkuoleman vaara vaikuta enää välittömältä. En sit tiiä, kuinka pitkälle noi pötkii pelkällä sokerilla. Puut sais alkaa punkemaan kukkaa ja siitepölyä. Pesän ympäristö näytti lahtauskentältä, hankeen oli sulanut reikiä pienten ruumiiden jäljiltä. Tän viikon säätiedotus on sentään luvannut pelkkää plussaa, lumet sais jo lähtee ettei jokainen käynti pesällä aiheuttais samanlaista joukkotuhoa.

Ihme ja kumma, meidän hunaja ei oo tänä talvena kiteytynyt lainkaan. Ei siis ollenkaan. Kääntöpuolena on sit ollut hunajan hienoista käymistä. Uskoisin, et nää kaks asiaa liittyy toisiinsa. Viime viikolla löysin yhestä hunajapurkista teelusikan pesän kokosen alueen kidettä. Kiteet oli liian ujoja valokuviin, ne vaan katos kuvatessa vaikka kuinka yritin valaista ja asettaa. Saa nähä, kuinka nopeesti kide leviää. Viime vuonna sentään hunaja oli jo jouluna niin kiteistä, et pakkasin sitä joululahjakuorinnaksi.

Olis kevät mutta lunta vaan tulee.

Viime syksynä laitettiin talviteloille kolme pesää kahdessa paikassa. Näistä yksi kuoli jo myöhään syksyllä hämärissä olosuhteissa - ruokaa oli, mehiläisiä ei niinkään. Pesä oli hapotettu syksyllä perusreseptillä, eikä mitään näkyviä tauteja ollut. Viereinen pesä (joka on kuolleen pesän viimekesäinen jaoke) sai tasan samat käsittelyt ja porskuttaa vieläkin.

Jäljellejääneet tyypit kävivät puhdistuslennolla jo helmikuussa, ja tänään oli ensimmäinen kerta, kun kävimme pesillä tuon helmikuisen käynnin jälkeen tarkoituksena vaihtaa pohjat puhtaisiin. Lohjan pesä oli kuitenkin ehtinyt kuolla nälkään - kennot oli nuoltu puhtaiksi ja viimeisten seinämät revitty rikki. Harmitti niin perkeleesti, mehiläiset olivat kuitenkin todistettavasti olleet helmikuussa vielä hengissä.

Espoon pesä vaikutti vahvalta, mutta silläkin on talviruuat lopussa. Viime vuonna jemmatut ruokakakut ovat näköjään olleet talvisäilössä ihan väärässä paikassa, sillä niitä peitti sinertävä homekerros. Ruokintakehiä ei olla hankittu, joten hätäratkaisuna keitettiin kuus kiloa sokeria ja iskettiin ruokintalaatikko pesän päälle. Ei ollut kivaa hommaa lumipyryssä, mutta minkäs teet. Pakkohan niille on jostain yrittää hommata ruokaa. Ylihuomenna päästään tarkistamaan tilanne.

Toivotaan, et ilmatieteenlaitoksen porukat on erehtynyt pahan kerran ja pakkaset on menneen talmen lumia. Ja et toi lumi nyt sulaa ja pajut alkaa viimein tekemään kukkaa (kissa-aika meni jo!). Ja tietenkin et tää meidän ruokintaratkasu ei oo ihan täys fiasko, ja että ei jouduta alottamaan kolmatta mehiläiskesää nollalla pesällä.

Suunnitelmana ois jakaa hengissä selvinnyt (!) pesä toukokuussa ulkkariemolla ja ehkä sit myöhemmin kesällä vielä parveilulla tai kotimaisella tarhaemolla.

Mut ensin pitäs selvitä sinne toukokuulle ja saada satokausi käyntiin.

Puku osottautui tänään eri hyväksi ideaksi, tyypit lensi vimmatusti, pisti ja kakkaili.