Lingon lingon

Hurrurrur!

Elokuun puolessavälissä tyhjennettiin pesän päällimmäinen laatikko, tummanvihreä farrar, mehiläisistä ja vietiin se linkoomoon. Meillä on Lahtisen vahavalimolta ostettu hunajalinko, joka on toiminut moitteettomasti tän kolme vuotta. 

Peitetyt hunajakennot kuoritaan auki tiheällä haarukalla. Hunajan sais tuolta ulos ihan painovoimankin avulla, mutta malttamaton on malttamaton... 

Laskija

Muutama kierros veivausta ja hunajat alkaa ropisemaan lingon seinämiin.

Kennoista rapisee hunajan sekaan vahamurusia ja joskus toukkiakin, jotka voi suodattaa pois ennen purkitusta. Mehiläisvaha toimii suolistossa liukenemattoman kuidun tavoin - se siis putsaa paikkoja eikä imeydy elimistöön. Näin ollen vahat voisi ihan hyvin jättää hunajan sekaan, mutta me nyt ollaan otettu ne erikseen talteen sulatettavien vahojen kekoon. 

Hunajien purkittamiseen oon käyttänyt kaikennäköisiä lasipurkkeja. Entiset hillopurkit on yleensä parhaita, koska ne ei haiskahda purkissa edellisellä kierroksella olleelta tavaralta. Hunaja on herkkää imemään hajuja itseensä, ja viime talvena meillä olikin smetanaa vaille valmis zakuska, kun oltiin purkitettu hunajaa entiseen hapankurkkupurkkiin.

Purkitin hunajaa myös timjaminoksien päälle, tästä purkista kelpaa ammentaa jos syysflunssa iskee. Päättelin, ettei yrtit pääse pahenemaan purkissa hunajan antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi, saa nähdä miten kokeilu onnistuu... Ajattelin kuitenkin noukkia yrtit purkista kunhan hunaja on imenyt itseensä niiden maun.

Tämä mun timjamilla maustettu hunaja ei suinkaan ole sama asia kuin timjamihunaja, jota saadaan kun mehiläiset keräävät mettä timjamista sen kukkiessa. Lajihunajat on tunnettu aina, Suomessa ne taitaa kuitenkin olla vielä aika tuntemattomia. Suomalainen hunaja on useimmiten kesäkukka- eli sekahunajaa, ulkomailta tuoduissa hunajissa löytyy sitten enemmänkin lajeja - on akaasiaa ja appelsiininkukkaa, tattaria ja ehkä ton timjaminkin vois jostain bongata.

Timjami on satumainen mehiläiskasvi ja ennen vanhaan pidettiin timjamihunajaa parhaana hunajana. (...) Sekä Vergilius että Varro ovat kirjoittaneet tutkimuksia hunajasta ja timjaminviljelystä mehiläisten hoidon yhteydessä. Olin tuntenut Vergiliuksen vain runoilijana, ennen kun kohtasin hänet maatalousintoilijana jonka erikoisalana oli mehiläisten hoito. Hän tunsi mehiläisensä ja rakasti niitä ja niille kelpasi vain timjami." (Annermarta Borgren: Minun yrttini)

Kuvia meiningeistä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina pyöräilin äitilään hoitamaan mehiläisiä. Äiti ei ollut kotona, mehiläiset oli. Toivoin pääseväni kirjoittamaan räjähdysmäisestä väestönkasvusta ja hillittömästä tilantarpeesta, mut toivoin liikaa. Kuningatar sentään löytyi, ja sitä sikiöintiä, mut ollaan selkeesti muutama viikko myöhässä kehityksessä keväisen katoamistempun jäljiltä.

Tyhjä kehä, jossa on mehiläisvahapohjuke...

...jonka mehiläiset sit rakentaa ja täyttää parhaimmakseen näkemällään tavalla, hunajalla ja siitepölyllä tai munilla. Kehän alalaidassa peitettyä munintaa.

Siellä niitä on! Vauvamehiläisiä! Siis noi toukanlöllykät kennojen pohjilla.

Ja sitä hunajaa. Tää hunaja on vielä liian tuoretta hoitajalle varastoitavaksi - mehiläiset peittää hunajan vasta kun siitä on haihtunut tarpeeksi kosteutta, jotta se säilyisi talven yli. Peittohunajan kerää sit hoituri. (Ja vaihtaa sokeriliemeen! Mikä petos! Mut näin tää nyt vaan menee.)

Vaaleanvihreä langstroth eli toi isoin lodju on mehiläisten varsinainen pesä, jossa valtaosa sikiöinnistä tapahtuu. Ylemmissä kuvissa on avattuna pienempi ylälaatikko, jonne kuningatar myös pääsee. Lähinnä se on kuitenkin hunajaa varten.

Juhannus

Juhannus on pörriäiskesän suurin juhla, sillä siitä alkaa hunajan pääsatokausi. Pyhän mun mehiläiset saa juhlia keskenään, mutta päässen sunnuntaina tarkistamaan mitä pesässä tapahtuu.

Oregonissa juhannus ei oo ollut suopea kimalaisille, joita on löydetty tuhansittain kasvimyrkkyihin kuolleina. Ei taas mee Amerikalla lujaa!

(Juhannus-) ruusuvaahtokarkit eli hunaja vs glukoosi

Dansukker on vihdoin tuonut kuluttajamarkkinoille glukoosisiirapin, jota jenkkireseptejä käyttävät ovat kaivanneet vuosikausia. Ammattikeittiöihin glukoosipönttö on kuulunut jo pidemmän aikaa, mutta kotona leipovat ovat heittäneet väkkärää etsiessään sitä järkevään hintaan. Sitkeä väärinkäsitys siitä, että sitä vois ostaa apteekeista, on elänyt pitkään, vaikka ei kai kukaan sitä sieltä oo saanut. Glukoosin käyttötarkotukset on muutenkin niin rajoitettuja, ettei sitä kerran kesässä tehtävää jäätelöä varten viitis purkkia ostaa. Glukoosin voi onneksi korvata suurimmassa osassa reseptejä hunajalla, joka ei kyllä sekään ole erityisen halpaa...

Glukoosisiirappi on maissi-, peruna- tai (Suomen tapauksessa) vehnätärkkelyksestä hapolla tai entsyymeillä valmistettua nestemäistä tahmaa. Sitä käytetään jälkkäreissä, joiden halutaan kiteytyvän hienosti, kuten toffeissa ja jäätelöissä. 

Mehiläiset valmistavat hunajan omilla entsyymeillään - pohjamateriaalina käytetään tärkkelyksen sijaan kukista kerättyä mettä. Hunaja tosin sisältää muutakin kuin makeuden, nimittäin B- ja C-vitamiineja ja monenlaisia kivennäisaineita. Hunajan terveysvaikutuksen tuhoutuvat kun sitä kuumennetaan tarpeeksi, joten vaahtokarkeista ei tuu monivitamiinilisää vaikka niiden tekemiseen käyttäiskin hunajaa.

Vaikka mulla on mahdollisuus käyttää niin paljon hunajaa kun haluan, tykkään glukoosistakin. Sen neutraali maku sopii mihin vaan. Esimerkiksi vaahtokarkit toimivat ihan yhtä hyvin hunajalla kuin glukoosisiirapilla keitettynä, mutta ihan kaikkiin versioihin en hunajan makua kaipaa. Mun glukoosi on ikivanhaa (koska sillä on just se kaks käyttötarkotusta keittiössä), mun eihän tollanen voi mikskään mennä.

Kui sievii!

Ruusuvaahtokarkit juhannukseksi (100kpl)

150g (5kpl) valkuaista
 8kpl liivatelehtiä
500g sokeria
100g glukoosia (tai hunajaa)
100g vettä
 1tl ruusuvettä
Hitu punaista elintarvikeväriä
Tomusokeria ja perunajauhoja 50/50 -sekoituksena
 
Punnitse sokeri, glukoosi ja vesi kattilaan ja keitä 118-asteiseksi. Kun sokeriliemi on vähän yli 100-asteista, ala vaahdottamaan valkuaisia. Kaada 118-asteinen liemi nauhana valkuaisvaahtoon samalla vispaten. Lisää liotetut liivatteet - ei tartte erikseen sulatella, ne kyllä sulaa kuumaan vaahtoon. Vispaa massaa vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes kulhon kylki ei enää tunnu kuumalta. Lisää loppuvaiheessa ruusuvesi.
Pursota massasta kivanmallisia vaahtokarkkeja tomu/tärkkelys-seoksella jauhotetulle leivinpaperille. Tää massa on tosi iso, ite pursottelin näitä kaks pellillistä.
Anna jähmettyä yön yli, kierittele tomutärkkelyksessä. Valmis!

(Tein myös pienen erän ginivaahtiksia. Kui ihanaa!)

Rapport

Pesä innoissaan, kuningatar munii kuin viimeistä päivää.

 Paljon uutta sikiöalaa.

Uusia lentomehiläisiä odotettavissa ensi viikolla.

 Lisättiin 1 x farrar muninta-alan lisäämikseksi. 

Savupiipun tarkastus enteilee kehien lipeäkeittoa

Istutushommia

Katosiko emosi? 

Ei hätää, osta uusi!

Ja niinhän me tehtiin.

Varsinkin keväisin Suomeen tuodaan muualta Euroopasta tarhattuja emoja, jollainen siis ostetaan ilman yhdyskuntaa - muutamalla kympillä saa muovipidikkeessä olevan emon, sille jokusen seuralaisen ja sokeritahnaa, joka pitää porukan leivässä ja toimii tulppana pidikkeessä. Näitä emoja on tarkoitus käyttää jaokkeiden teossa ja tietenkin tilanteissa, joissa syystä tai toisesta oma emo on lähtenyt livohkaan. Käytännön työtä voi vakoilla elokuvassa. Meidän emo tuli alunperin ties mistä (unohtu jo) ja sitten Lavialta.

Lucky 33

Emot värikoodataan syntymävuoden mukaan viiden vuoden sykleissä, vuoden 2013 väri on punainen. Numerointi on kasvattajan hapatuksia.

Kesän lentomehiläiset syntyvät suureksi osaksi alkukesästä, joten tänä kesänä meiltä ei oo odotettavissa huippusatoa. Viime viikkojen arvailujen ja jännäilyjen jälkeen oon tosin ihan tyytyväinen, jos saadaan pesä vahvana talvehtimaan. Kunhan ne vaan tykkäis uudesta kuningattaresta! Ja oispa se superhedelmällinen! Pitänee kirjottaa pieni loitsu.

Mehiläiset on siitä fiksuja tyyppejä, että kun ne huomaavat suvunjatkumisen olevan (syystä tai toisesta) uhattuna, ne alkaa kasvattamaan itelleen uutta emoa. Vielä eilenkin pesästä löyty pari munittua kuningatarkennoa, jotka talttasin matalaksi jotta ostoemolle ei tuu turhaa kilpailua... 

ei-koskaan-ollut kuningatar pötkössä

Meidän ei pitänyt ostaa ulkomaista emoa. Niiden luvataan olevan terveitä ja Suomen oloihin sopivia, mutta mielummin sitä kuitenkin käyttäisi kotimaisia. Mut minkäs teet - tähän aikaan vuodesta muuta ei oo tarjolla. Meidän mehiläiset on hyvin sekarotuisia jo muutenkin. Yleisimpien Suomessa tarhattujen rotujen (eli krainilaisten ja italialaisten) lisäksi on olemassa myös pohjoismainen maatiaisrotu, mutta niitä tarhatessa pitäisi sit olla varma, ettei lähistössä oo muunrotuisia mehiläisiä. Kuningattaret pariutuu kuitenkin ihan kenen tahansa vastaantulevan kanssa, ja siinä sitä sit oltais mukamaatiaisten pitäjiä. (Tästäkin aiheesta elokuvassa! On se vaan niin hyvä leffa ettei mun tänne kannata paljon kirjotella jos kaikki vaan kattoo sen!)

Viikon päästä sit tarkastamaan, että kuningatar on kotiutunut ja alkanut munimaan. Ohjelmassa myös pesäkaluston pesu ja vihdoin kuolleen pesän täystyhjennys.

Kesää!

Pakosuunnitelmia

Kummia kuuluu. Mehiläiset ovat jo näin toukokuun puolella innostuneet parveilusta, ehkäpä huonon ravinnonsaannin takia. Avasin pesän 12. päivä, jollon kaikki näytti olevan kunnossa. Toukkia ja munia oli jonkin verran, mun ei niin harjaantuneeseen silmään nähden kuitenkin vähänlaisesti. Kuningatarta ei näkynyt missään, mut päättelin sen vaan olevan vikkelä liikkeissään. Tuhosin kehiltä viitisen kuningatarkennoa, joista muutamaan oli munittu.

Viikkoa myöhemmin tilanne näytti jo surkealta - en löytänyt niin kuningatarta kuin uutta munintaakaan. Mihin ihmeeseen kuningattaret aina katoo? Pari ollaan menetetty aikaisempina kesinä parveilun takia ja yks saatiin mitä ilmeisimmin ite hengiltä, mut niiden lisäksi ei olla keksitty mitään selitystä siihen, että kuningatarta ei jossain vaiheessa enää vaan näy. Tää keväinen katoamistemppu on siitäkin mystinen, että pesässä on todistettavasti vielä hetki sitten aktiivista munintaa.

Soiteltiin Mehiläistaloon, josta saatais ens viikolla ostaa uus kuningatar. Jakohaaveet saa tietenkin heittää tässä vaiheessa romukoppaan eikä taida sadostakaan tulla päätä huimaava, mutta jos nyt sais ton pesän pysymään ees hengissä! Kunhan tää sade lakkaa, meen vielä kerran tutkimaan pesää, ja julistan kuningattaren menetetyksi jos tilanteessa ei näy paranemisen merkkejä (tai itse sitä tyyppiä).

Kuningaskuluttajassa oli juttua kotipuutarhureiden hyönteismyrkyistä, katsokaa ja oppikaa, miten ilman myrkkyjäkin selviää!

Leffaffaa, kliffaffaa

Markus Imhoof 2012: More than honey

Olipa hyvä elokuva. Ja tunteisiinvetoava, ainakin noin hyönteisdokumentiksi. Ei pelkkää hunajaa on dokumentti mehiläisistä, niiden roolista hunajantuottajina ja pölyttäjinä sekä mehiläisen ja ihmisen välisestä suhteesta. Puolitoistatuntisessa dokkarissa on uskomattoman paljon asiaa - leffasta saa yhtä paljon tietoa kuin työväenopistolla muutaman luennon sarjasta. On emonkasvatusta, mehiläistauteja ja niiden hoitoa, mehiläistanssia ja hunajanpakkausta.

Leffassa esitelty alppipappa on mitä sympaattisin, eikä turbohoitava jenkkikään nyt ihan läpimädältä vaikuta. Ehkä syynä on se, että vaikka kuinka silmissä pyörisi vaan dollarinkuvat, on mehiläishoito kuitenkin aina työtä elävien olentojen kanssa. Dokkari ei ennusta synkkää ja pikaista maailmanloppua, vaan varoittaa maltillisemmin. Kannattaa mennä katsomaan.

Hoitorintamalla on ollut hiljaista, nyt säiden lämmittyä on ollut tarkoitus mennä tarkastamaan espoolaispesän sikiötilanne muttei vaan oo ollut aikaa. Viimeistään vappuna sit. Vapuksi laitettiin tulemaan simaa, johon upotettiin melkein kaikki jäljellä oleva viimevuotinen hunaja.


Jämähunajavappusima

500g fariinisokeri
300g hunaja
5l vesi
3 pientä luomusitruunaa
nokare hiivaa
rusinoita

Kuori sitruunoista keltainen osa sankoon, kuori valkea nila pois ja pilko hedelmäliha kuorten kaveriksi. Lisää myös sokeri. Kuumenna puolet vedestä, kaada sankoon ja anna sokerin sulaa. Lisää loput vedet ja hunaja, tarkista ettei sima ole liian kuumaa (kädenlämpöinen tai hieman lämpimämpi ois ok), sekoita joukkoon hiiva ja jätä pöydälle käymään yön yli. Pullota aamulla ja anna valmistua kylmässä. Menee viitisen päivää. Jos simanpano jää viime tinkaan, voi simaa käyttää hieman pidempään lämpimässä jolloin se valmistuu kylmässä nopeammin.
Älä unohda lisätä pulloihin rusinoita!

Kevään ensimmäiset..

Reippaina käymme rekkain alle

kun se tuntuu niin ihanalle 

...eli miten käy kun aattelee pärjäävänsä ilman pitkävartisia saappaita. Eikä viiti laittaa lahkeiden vetoketjuja kunnolla kiinni. Kuvassa turvotuskerrointa pari päivää pesälläolon jälkeen. 

Mehiläiset syö hyvin eikä nälkäkuoleman vaara vaikuta enää välittömältä. En sit tiiä, kuinka pitkälle noi pötkii pelkällä sokerilla. Puut sais alkaa punkemaan kukkaa ja siitepölyä. Pesän ympäristö näytti lahtauskentältä, hankeen oli sulanut reikiä pienten ruumiiden jäljiltä. Tän viikon säätiedotus on sentään luvannut pelkkää plussaa, lumet sais jo lähtee ettei jokainen käynti pesällä aiheuttais samanlaista joukkotuhoa.

Ihme ja kumma, meidän hunaja ei oo tänä talvena kiteytynyt lainkaan. Ei siis ollenkaan. Kääntöpuolena on sit ollut hunajan hienoista käymistä. Uskoisin, et nää kaks asiaa liittyy toisiinsa. Viime viikolla löysin yhestä hunajapurkista teelusikan pesän kokosen alueen kidettä. Kiteet oli liian ujoja valokuviin, ne vaan katos kuvatessa vaikka kuinka yritin valaista ja asettaa. Saa nähä, kuinka nopeesti kide leviää. Viime vuonna sentään hunaja oli jo jouluna niin kiteistä, et pakkasin sitä joululahjakuorinnaksi.

Olis kevät mutta lunta vaan tulee.

Viime syksynä laitettiin talviteloille kolme pesää kahdessa paikassa. Näistä yksi kuoli jo myöhään syksyllä hämärissä olosuhteissa - ruokaa oli, mehiläisiä ei niinkään. Pesä oli hapotettu syksyllä perusreseptillä, eikä mitään näkyviä tauteja ollut. Viereinen pesä (joka on kuolleen pesän viimekesäinen jaoke) sai tasan samat käsittelyt ja porskuttaa vieläkin.

Jäljellejääneet tyypit kävivät puhdistuslennolla jo helmikuussa, ja tänään oli ensimmäinen kerta, kun kävimme pesillä tuon helmikuisen käynnin jälkeen tarkoituksena vaihtaa pohjat puhtaisiin. Lohjan pesä oli kuitenkin ehtinyt kuolla nälkään - kennot oli nuoltu puhtaiksi ja viimeisten seinämät revitty rikki. Harmitti niin perkeleesti, mehiläiset olivat kuitenkin todistettavasti olleet helmikuussa vielä hengissä.

Espoon pesä vaikutti vahvalta, mutta silläkin on talviruuat lopussa. Viime vuonna jemmatut ruokakakut ovat näköjään olleet talvisäilössä ihan väärässä paikassa, sillä niitä peitti sinertävä homekerros. Ruokintakehiä ei olla hankittu, joten hätäratkaisuna keitettiin kuus kiloa sokeria ja iskettiin ruokintalaatikko pesän päälle. Ei ollut kivaa hommaa lumipyryssä, mutta minkäs teet. Pakkohan niille on jostain yrittää hommata ruokaa. Ylihuomenna päästään tarkistamaan tilanne.

Toivotaan, et ilmatieteenlaitoksen porukat on erehtynyt pahan kerran ja pakkaset on menneen talmen lumia. Ja et toi lumi nyt sulaa ja pajut alkaa viimein tekemään kukkaa (kissa-aika meni jo!). Ja tietenkin et tää meidän ruokintaratkasu ei oo ihan täys fiasko, ja että ei jouduta alottamaan kolmatta mehiläiskesää nollalla pesällä.

Suunnitelmana ois jakaa hengissä selvinnyt (!) pesä toukokuussa ulkkariemolla ja ehkä sit myöhemmin kesällä vielä parveilulla tai kotimaisella tarhaemolla.

Mut ensin pitäs selvitä sinne toukokuulle ja saada satokausi käyntiin.

Puku osottautui tänään eri hyväksi ideaksi, tyypit lensi vimmatusti, pisti ja kakkaili.