sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lingon lingon


Hurrurrur!

Elokuun puolessavälissä tyhjennettiin pesän päällimmäinen laatikko, tummanvihreä farrar, mehiläisistä ja vietiin se linkoomoon. Meillä on Lahtisen vahavalimolta ostettu hunajalinko, joka on toiminut moitteettomasti tän kolme vuotta. 


Peitetyt hunajakennot kuoritaan auki tiheällä haarukalla. Hunajan sais tuolta ulos ihan painovoimankin avulla, mutta malttamaton on malttamaton... 


Laskija


Muutama kierros veivausta ja hunajat alkaa ropisemaan lingon seinämiin.



Kennoista rapisee hunajan sekaan vahamurusia ja joskus toukkiakin, jotka voi suodattaa pois ennen purkitusta. Mehiläisvaha toimii suolistossa liukenemattoman kuidun tavoin - se siis putsaa paikkoja eikä imeydy elimistöön. Näin ollen vahat voisi ihan hyvin jättää hunajan sekaan, mutta me nyt ollaan otettu ne erikseen talteen sulatettavien vahojen kekoon. 

Hunajien purkittamiseen oon käyttänyt kaikennäköisiä lasipurkkeja. Entiset hillopurkit on yleensä parhaita, koska ne ei haiskahda purkissa edellisellä kierroksella olleelta tavaralta. Hunaja on herkkää imemään hajuja itseensä, ja viime talvena meillä olikin smetanaa vaille valmis zakuska, kun oltiin purkitettu hunajaa entiseen hapankurkkupurkkiin.


Purkitin hunajaa myös timjaminoksien päälle, tästä purkista kelpaa ammentaa jos syysflunssa iskee. Päättelin, ettei yrtit pääse pahenemaan purkissa hunajan antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi, saa nähdä miten kokeilu onnistuu... Ajattelin kuitenkin noukkia yrtit purkista kunhan hunaja on imenyt itseensä niiden maun.

Tämä mun timjamilla maustettu hunaja ei suinkaan ole sama asia kuin timjamihunaja, jota saadaan kun mehiläiset keräävät mettä timjamista sen kukkiessa. Lajihunajat on tunnettu aina, Suomessa ne taitaa kuitenkin olla vielä aika tuntemattomia. Suomalainen hunaja on useimmiten kesäkukka- eli sekahunajaa, ulkomailta tuoduissa hunajissa löytyy sitten enemmänkin lajeja - on akaasiaa ja appelsiininkukkaa, tattaria ja ehkä ton timjaminkin vois jostain bongata.

Timjami on satumainen mehiläiskasvi ja ennen vanhaan pidettiin timjamihunajaa parhaana hunajana. (...) Sekä Vergilius että Varro ovat kirjoittaneet tutkimuksia hunajasta ja timjaminviljelystä mehiläisten hoidon yhteydessä. Olin tuntenut Vergiliuksen vain runoilijana, ennen kun kohtasin hänet maatalousintoilijana jonka erikoisalana oli mehiläisten hoito. Hän tunsi mehiläisensä ja rakasti niitä ja niille kelpasi vain timjami." (Annermarta Borgren: Minun yrttini)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti